Historia

 

 

Lyhyt katsaus THHL:n historiaan

 

11.11.1944 perustettiin Helsingissä työnvälitysvirkailijoiden yhdistys"järjestetyn yhteistoiminnan aikaansaamiseksi"työnvälitystä hoitaville. Tällä päätöksellä alkoi työvoimahallinnon henkilöstön ammatillinen toiminta ja sen vähittäinen ryhmittyminen osaksi virkamiesten järjestäytynyttä edunvalvontaa.

66-vuotta täyttänyt, hallinnonalan suurin etu-ja palvelujärjestö, Työ-ja elinkeinohallinnon henkilöstöliitto THHL on sitkeällä toiminnalla tuottanut monia saavutuksia. Näistä on tullut pysyviä etuisuuksia tämän päivän jäsenille.

Alkuaikojen edunvalvontatoimintaan vaikutti mm. virkamiesten turvattu asema. Virkamiehet miellettiin vaikutusvaltaisten johtavien virkamiesten kautta osaksi ns. virkavaltaa. Katsottiin, että isäntä hoitaa virkamiestensä edut.

Edunvalvontatoiminta muuttui selkeästi 1970-luvun alussa, jolloin saimme sopimusoikeudet omiin työ- ja virkaehtoihin. Virkamiesliiton työtaistelun myötä kävimme ammattijärjestötoiminnan korkeakoulun 1986. Viimeiset 30 vuotta olemme edelleen taistelleet virkamiesten palkkojen ja muiden etujen puolesta.

Koko 60-vuotisen historian ajan on nähtävissä pari ikuisuusasiaa. Huolimatta yhteiskunnallisesta tärkeydestä ei työvoima-ja työhallinto näytä koskaan olleen erityisen "tärkeä" hallinnonala. Tämä on nähtävissä työn arvostuksessa ja alan erityisen matalassa palkkatasossa.

Toinen ikuisuusasia on hallinnonalan negatiivinen julkisuusarvo. Ketään eivät kiinnosta työvoimapolitiikan myönteiset saavutukset, vaan aina työttömyysaihe on suurempi uutinen.

Työvoima-ja työhallinnon henkilöstö on ollut mukana ammattiyhdistystoiminnassa koko sodanjälkeisen ajan. Monessa mielessä tällä historialla on yhteneviä piirteitä ammatilliseen liikkeeseen yleensä. Samalla hallinnon erityisyys on kaikkina aikoina värittänyt edunvalvonnan kuvaa. Hankalassa toimintaympäristössä virkailijat näyttävät saavuttaneen monia "pysyviä" etuja.

Lainauksia kirjasta 60 vuotta TYÖTÄ JA VOIMAA, Työvoima-ja työhallinnon henkilöstön edunvalvonnan historia, Kari Hongisto, 2004.

 

Lyhyt katsaus piiriyhdistyksen historiaan
 

Uudenmaan piiri ry on perustettu 5.4.1979. Kesäkuuhun 1996 yhdistyksen nimi oli Työvoimahallinnon henkilökuntaliiton Helsingin piiri ry, nyttemmin siis Työ- ja elinkeinohallinnon henkilöstöliiton Uudenmaan piiri ry.

Yhdistyksen puheenjohtajina ovat toimineet: 1979 – 1982 M-L Ervanne, 1983 T Sarpamaa, 1984 – 1988 Markku Uusitalo, 1989 - 1990 Risto Riehunkangas, 1991 Timo Rytkönen, 1992 - 1997 Eija Tuutti, 1997 Arja Sipilä, 1999 – 2001 Taisto Tuominen, 2002 – 2004 Ritva Weckström, 2005 - 2007 Urho Riikonen, 2008 -2010 Päivi Jurvala,  2011-2013 Tuula Nevalainen, nyt Jarmo Laine